Yrteiksi kutsutaan kasveja, joita käytetään ravinnon lisäksi hoitamaan terveyttä. Luonnossa on ollut näitä hyvää tekeviä kasveja tarjolla läpi maailman historian, ja ne ovat aina kuuluneet hevosen perusravintoon. Vasta viimeisten parin vuosikymmenen ajan, ne ovat alkaneet kadota hevosen ruoasta, laitumien vähentyessä ja viljellyn heinän tullessa tilalle. Hevosen korsirehu, eli heinä on muuttunut erittäin yksipuoliseksi, ja näin ollen terveyttä ja hyvinvointia ylläpitävät kasvit puuttuvat.
Luonnonkasveilla on oma syklinsä. Jos hevonen saisi vapaasti laiduntaa, niin keväisin se söisi eri kasveja kuin keskikesällä tai syksyllä. Se johtuu kasvien eri kasvuvaiheessa olevista ravintopitoisuuksista, sekä niiden hoitavista ominaisuuksista. Näin ollen, jos hevonen laiduntaa keskikesällä, niin se ei enää valikoi samoja kasveja joita olisi alkukeväästä syönyt. Hevonen valitsee vaistonsa mukaan kasvien eri osia; juuria, oraita, versoja, lehtiä, kukkia jne. niiden eri kehitysvaiheessa. Hevoselle voi jäädä tärkeiden luonnon hivenaineiden ja kivennäisten puute, vaikka laiduntaisikin hetkenaikaa luonnonniityllä.
Valmistamme tilauksesta yksilöllisen yrttisekoituksen hevosesi tarpeisiin, myös luonnonmukaiseen loishäätöön, jos haluat välttää kemiallisten aineiden käyttöä. Teemme hevosellesi joko lyhyen kuurin nopeuttamaan toipumista, ja / tai pitkäaikaisen kuurin ylläpitämään terveyttä sekä ehkäisemään ongelmia. Meiltä saat myös ulkoisesti käytettäviä yrttisekoituksia ihon- ja karvanhoitoon sekä yhdistelmäkuureja jalkojen hoitoon. Yrteistä valmistat kuumaan veteen hauduttamalla hevosellesi luonnonmukaisen kiiltoa antavan ihon- ja karvanhoitoaineen tai jalkahauteen.
